Placeholder image

 

Haapakoskella on valmistettu sulkuluukkuja, venttiilejä, putkia ja putken osia sekä erilaisia metallialan tuotteita vuodesta 1842 alkaen. Yritys on toiminut perustamisesta alkaen yhtäjaksoisesti yli 175 vuoden ajan.

Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan, kruununvoudin virkaa hoitava kapteeni Johan Fredrik Molander perusti tehtaan ja ruukin Haapakosken rannalle. Lupaa ruukin perustamiseen piti anoa Venäjän keisarilta Nikolai II:lta, jonka nimissä senaatti myönsi Molanderille Haapakosken ruukin perustamisluvan vuonna 1842. Yhtiön viralliseksi leimaksi hyväksyttiin kirjaimet HM ja kirjainyhdistelmää alettiin käyttää tuotteissa ja ruukin sinetissä.

Lähijärvet tarjosivat valimolle runsaasti järvimalmia ja Haapakoskesta saatiin energiaa. Erilaisten valimotuotteiden valmistus olivat tärkeässä osassa Haapakosken Tehtaitten tuotantoa vielä 1990-luvun lopulle saakka. Valimon tuotanto koostui harmaa- ja pallografiittivaluraudasta sekä valuteräksestä.

Yhtiön omia valutuotteita olivat mm. isokokoiset venttiilit, paineputket ja putken osat, sulkuluukut, arinaraudat sekä palopostit. Alihankintana tehtiin valutuotteita mm. kattilateollisuuteen, joka oli erikoistunut biopolttoaineen käyttöön tai jätevesien käsittelyteollisuuteen. Usean Suomen kaupungin ja kunnan kunnallistekniikan putket ja venttiilit ovat Haapakoskella tehtyjä. Yhtiön tuotteita on viety kotimaan lisäksi kymmeniin maihin, mm. Kiinaan, Vietnamiin ja Irakiin.

Juhani Luhtinen osti yrityksen Degermanin suvulta vuonna 1966. Vuodesta 1998 alkaen yrityksen toimitusjohtajana on toiminut Timo Luhtinen.

Tänä päivänä HM Haapakoski Oy on nykyaikaisesti toimiva tilauskonepaja, joka sulkuluukkujen, venttiilien sekä putkien ja putken osien valmistuksen ohella vastaa asiakkaiden moninaisiin tarpeisiin valmistamalla ruostumattomasta ja haponkestävästä teräksestä asiakkaiden tilausten mukaisia tuotteita.

HM Haapakoski Oy tunnetaan toimitusvarmasta ja asiakaslähtöisestä palvelustaan, vahvasta metallialan tietotaidostaan sekä pitkäaikaisesta kokemuksestaan sulkuluukkujen ja venttiilien valmistajana, mutta ennen kaikkea laadukkaista, käyttövarmoista ja kokonaistaloudellisista tuotteistaan.

 

 

 

 

 
Placeholder image

Sulkuluukut

Lue lisää

Placeholder image

Venttiilit

Lue lisää

Placeholder image

RST- ja HST-tuotteet

Lue lisää

Placeholder image

Tuotekatalogimme

Lataa

HM Haapakoski Oy • Säämäläntie 10, 77520 Haapakoski • Puhelin 0207 912 630 • Fax: 0207 912 631
email: timo.luhtinen@hmhaapakoski.fi

Päivystys: 0400 656 100